Käyntiin polkemista

Avaan hyvin usein Websin ja alan miettimään, mitä sitä tekisi. Joka kerta päähän palaa se loputon tehtävälista asioista, jotka on yhä tekemättä - sille varsalle ne mustan tamman kuvat, ennen kuin teen sivuja, pari varsaa pitäisi laittaa muutenkin tulemaan, päivitellä hevosten sivuja, muutamalle on rapsahtanut laatispalkintojakin jotka pian unohdan, se yksi sivu on edelleen kirjoittamatta...

Joka kerta ratkaisu on sama - suljen Websin. Näin joululoman kynnyksellä on todella vaikeaa kaivaa itsestään esiin sitä tekemisen meininkiä, varsinkin, kun oikeastaan niillä asioilla ei sinänsä ole edes niin kiire, eihän tässä ole kiire oikeastaan mihinkään. 

Aloin kuitenkin miettimään, miten viimeksi sain kaiken laitettua kerralla kuntoon, ja ei hitto, sehän oli uusimman ulkoasun vaihdoksen myötä. Uusi ulkoasu ei tähänkään väliin olisi huono idea; vaikka rakastan otsikkokuvaa yli kaiken, on leiska kaikilta osin liian raskas, liian absolutella määritelty, liian tunkkainen ja täyteen ahdettu vaikka periaatteessa ihan selkeä kokonaisuus ehkä onkin. Olen jo kauan haaveillut puna-viher-beesistä (vihreän Chesterfield-askin värisestä, krhm) ulkoasusta, josta voisi kerrankin tehdä toimivan. Tässä välissä onnittelut Ginin ja Sirpan blogille ja muutamalle hyvälle kirjoitukselle (kts. Vanhanaikaiset virtuaalitallit, "Mullon niin huono netti ja näyttö" -valitus sekä Virtuaalitalli - persoonallinen taideteos vai vain nettisivu?), jotka ovat varsin suuri osasyy sille, että olen alkanut miettimään, josko sitä tekisi kerrankin jotain toimivaa ja hyödyllistä. Plus että itselläni todellakin on melko hidas netti, ja olen kyllä huomannut, kuinka äkkiä suljen välilehden jolle alkaa mateluvauhtia lataamaan jokin suurilla png-kuvilla kyllästetty tallinraato. Tällä kertaa voisi vain tosiaan myös ryhtyä ajatuksista tekoihin ja kokeilla, josko sitä saisi näin joululoman ensimmäisenä iltana vaikkapa tehtyäkin jotain.

Joten ei muuta kuin hommiksi, pidetään peukkuja, että tästä tulisi jotain.

Hiljalleen, hiljalleen

Stonegarden on jo hieman hiljentynyt odottelemaan joulua - vaikka ihan vielä ei hyviä juhlapyhiä toivotellakaan, ollaan tässä selvästi suunnattu ajatukset jo seuraavaan vuoteen. Koko syksy on ollut enemmän tai vähemmän hiljainen, sivuja on päivitetty vain vähän ja varsojakaan ei juuri ole syntynyt. Tässä lähinnä odotetaankin, että keväällä päästään kisakentille uuden, nuoren sukupolven kanssa samalla, kun vanhempia hevosia treenaillaan laatiskuntoon. Ensi vuonna luvassa onkin taas kisaviikkoja ja iso kasa ympäriinsä kirmaavia kevätvarsoja, niitä varten saakin hetken keräillä voimia ihan hiljaiselossa.

Sillä välin voisi taas urkkia rakkaan ht.netin suuntaan ja todeta, että vaikkei sitä hetkeen olisi seurannutkaan, on kaikki yhä aivan samoin; puuhanurkkaa, ruinaustopiikkia, koodausta, ulkoasuja, valmennuksia, joulun kunniaksi jopa adventtikalentereita, m, tj, ej wm pv krj ot nro2 tjv yms emt evvk.

Vuodatusta virtuaalimaailman tilanteesta

Muistaako joku vielä VM2010 -nimisen foorumin muutamien vuosien takaa?

Enpä uskonutkaan että muistaisi. Foorumi oli omien hatarien muistikuvieni perusteella Meepun pystyyn laittama, ja tarkoituksena oli pohtia virtuaalimaailman ja etenkin VRL:n tulevaisuutta muutaman vuoden päähän. Mitä vuonna 2010 olisi, mitä pitää kehittää, muuttaa ja parantaa?

Muistan vain keskustelun hallituksen perustamisesta, mutta sen perustamisen suunnittelu oli jo ehditty aloittaa. Kaikki muu on jo vaipunut unholaan kyseisen paikan mukana, mutta kun eilen silmiini osui ht.netissä VRL:n ja virtuaalimaailman kehittämistä käsittelevä topik, aloin tosissani miettimään, onko mikään muuttunut noihin vuosiin verrattuna. 

Tulos ei yllätä ketään: eipä juuri ole.

VRL on kyllä mennyt eteenpäin, mutta ei ole muuttanut harrastusta pääpiirteissään lainkaan. Pienet piirit, sisäsiittoisuus, naurettavat kisamäärät ja yhdentekevät kriteerit menestyshevosille ovat ja pysyvät. Tosin vielä vuoden 2005 tietämillä virtuaalimaailma oli ehkä enemmän omiin sekä menestyjien napaan tuijottelua - upeimpien tallien ja jaosten pitäjien ihastunut toljottelu on tosin sekin tuntunut nykyään kääntyneen vain ja ainoastaan sitä omaa napaa kohti.

Mutta tässä nyt ei ole mitään uutta kellekään; kaikesta tästä on lukuisia pohdintoja syvemmällä tasolla kuin mihin itse kykenen koskaan laskeutumaan, mutta kysymyksiä aiheesta on hyvä kuitenkin itselleen herättää. Onhan se kuitenkin jokaisen tehtävä olla mukana omaa harrastustaan kehittämässä - jos kaikki on "nyt hyvin, ei haluta muuttaa mitään, massakisaaminen on kivaa", voi rauhassa kyllä jatkaa aivotonta virtuaalitaivallustaan ja antaa muiden tehdä päätökset puolestaan. Itse toivon tähän tilanteeseen jotakin radikaalia, jotakin, joka tekisi virtuaalihevosen elinkaaresta muutakin kuin sitä, että kisaeläkkeelle jäädään 4-vuotiaana noin sadan sijoituksen jälkeen, sitten äkkiä laatiksiin, pari varsaa, ja 6-vuotiaana sienäkoristeeksi. Siihen, miten virtuaalihevosista muunnettaisiin noin yleensäkin muuta kuin kisailmoittautumisiin kirjoitettavia nimiä, on varmasti jokaisella oma mielipiteensä, mutta komppaan kyllä useampaakin massakisausta kritisoinutta tässä asiassa. Ja salaa myös sitä, että kisatuloksia tulisi hevosten VRL-profiileihin (eikä laatisten annettaisi siitä huolimatta nostaa kisapisteiden sijoitusmääriään) - se jos mikä veisi kisaamisen määrältä merkityksen. Jos ainoa, mitä ne 40 sijoitusta kerätäkseen tarvitsee tehdä on satunnainen hiirellä klikkailu ja sijoitusten karttumisen katselu ilman, että niiden etsimiseksi tarvitsee edes tehdä mitään, pystyy siihen jokainen sijoitusintoinen laiskurikin koko virtuaalimaailmassa. Mitä väliä määrällä silloin muka olisi? 40 sijoituksen hevoset on nyt muutenkin jo niin nähty juttu, etten voi ymmärtää, kuka laskee hevoselle arvoa saati menestystä sellaisten asioiden perusteella. 

Elinkaari, elinkaari. Kisaus järkevässä iässä, järkevällä tahdilla, tulosseuranta - onko se hevonen oikeasti hyvä vai ei, voittaako se joka kymmenennessä vai joka sadannessa kisassa? Tästä löytyykin jo ihan asiallinen artikkeli Ginin ja Sirpan blogista, sillä tulosten seuraaminen, vaikka sitten sijoitusprosentein, voisi ihan oikeasti tuoda jotain järkeä tähänkin touhuun. Erotella vähän niitä tuhannen lähdön kehäraakkeja toisistaan. Tiedättehän, luoda merkityksiä.

Entisajan (vältän sanontaa "vanhojen hyvine aikojen") hevosista kun tuntuu jotenkin aina löytyvän enemmän niitä, jotka erottuvat joukosta edukseen, jolle on joko elinaikanaan tai sen jälkeen voitu antaa jokin arvo, joka oikeasti merkitsee tulevaisuuden sukutauluissa. Missä ovat tämän päivän Agosto's Gaviota Perezosot? Suomenhevosten keskuudessa olen havainnut oikeanlaista imagonluontia, merkitysten tuomista varsojen sukuun jo myyntivaiheessa, toisena esimerkkinä FWB-tamma Donna Zauberin astutusten/varsojen myyntipuheet, joissa on ollut juuri sitä jotain mieleenjäävää (lue: tadokasta kirjoittamista, aikuisten oikeasti hyvää myyntiä). Itsehän en ko. roduista järin kiinnostunut ole, mutta silti mielikuvia on niistäkin pinttynyt päähän. Niihin vaikuttamalla voi ihan todella saada jotain aikaan. Skyé II:sen vaikkapa. Minun on nimittäin harvinaisen vaikea kuvitella, kuinka nykyisistä "KRJ-I YLA2 50 GP-sijoitusta" -puoliverisistä saadaan haluttuja nimiä sukutauluihin vielä viidenkin vuoden päästä. Niitä on liudoittain, massoittain, niitä tursuu jo korvista, ja voin sentään puoliveritallin omistajana myöntää tämän.

Mielikuvat ja merkitykset. Tehkää edes jotakin luodaksenne niitä, jos ette itsenne, niin edes sitten muiden, koko virtuaalimaailman tähden.

Narinaa tasaisuusperfektionismista

Mikä siinä sukujen pituudessa on oikeasti niin kuolemanvakavaa?

Jos ihan todella kasvattaa lyhytsukuisiakin linjojaan pitkällä tähtäimellä, luulisi, ettei siellä kolmannessa ja neljännessä ja ties monennessako polvessa enää kukaan todellisuudessa huomaa, jos yhdellä esi-isällä onkin ollut yksi puolikas polvi sukutaulussaan.

Iik! Nyt sen nelipolvisen sukutaulu ei menekään nätisti yksiin vaan pitää ihan erikseen hurjalla vaivalla vielä linkittää ne kaksi täysin ylimääräistä ja turhaa sukulaista sukutaulun alle laatislisäpisteiden kalastelemiseksi. Vai pitäisikö vain olla linkittämättä, ettei kukaan huomaa, millainen sekasikiösuku on kyseessä?

Itse en juuri jaksa välittää siitä, että omistan kaksi 1½-polvisen suvun omaavaa oria, tai että joillakin hevosilla on kahden kokonaisen sukupolven lisäksi joku puolikaskin siellä roikkumassa. Veri ohimoissa vaan alkaa sykkimään lukiessa tarjotaan/etsitään jalostukseen -topiikkeja; "pitää olla suvultaan tasainen" ja liibalaaba, olenko jääräpäinen vai tyhmä, kun en ymmärrä, mitä väliä sillä on? Juu, onhan se tasainen sukutaulu uskomattoman hieno esteettinen kokemus ja kaksipolvinen paljon lyhyempi ilmaisu kuin kaksi- ja puolipolvinen, mutta... Järki käteen. En minä hyvää jalostushevosta sen suvun epätasaisuuden vuoksi hylkää. Se on kauneusvirhe, pieni sellainen, enkä jaksa välittää, jos joku siitä välittäisikin.

Syksy on saapunut, mutta... mitä sitten?

Illat ovat alkaneet hiljalleen jo pimentyä, ja tallin lämmitystäkin on pitänyt jo säätää vähän lämpimämmälle.

Syksy on saapunut myös Stonegardeniin, mutta tällä kertaa se ei tuo mukanaan perinteistä syyskauden kilpailurutistusta. Nuorisoa on tallilla sen verran, että niiden kouluttamisen kanssa tehdään täysillä töitä, ratsukoulutuksessa tarpeeksi pitkälle edenneettosin pääsevät pian jo kokeilemaan taitojaan Helppo C -radoille. Kisoissa jo menestyneiden hevosten kanssa tehdään töitä laatuarvostelujen eteen, ja muutoin arkirutiinia hallitsevatkin sitten jatkuvasti pyörivät valmennusryhmät.

Nyt on sitten ollutkin aikaa hieman pysähtyä ja miettiä, että mitä tällä kaikella taas haettiinkaan. Etenkin ikääntymiskysymykset ovat pyörineet mielessä, kuten jo aiemmin mainostinkin, olen alkanut yhä enemmän ihan oikeasti tuijotella niitä ikääntymistaulukoita ja miettimään, milloin olisi aika millekin. Jospa nyt olisikin aika kisaamisen sijaan keskittyä kirjoittamaan luonteita niillekin nuorikoille, joihin on kuitenkin jo jonkin aikaa ehditty tutustua, pari sukuselvitystäkin toisivat mukavasti eloa parin kesällä tuodun tamman tuntemattomia nimiä vilisevään sukutauluun. Ehkä voisinkin järjestää ensimmäisen valmennuksen - kapinallista toimintaa, palveluksia muille! - tai tarinakisan, tai vaikka oikeasti alkaa kirjoittamaan tästäkin päiväkirjasta tarinamuotoisempaa. Parin varsan kanssa ajattelin aloittaa todellisen päiväkirjaprojektin ja ihan todella kirjoitella niiden kasvunvaiheista tosissaan. Löysin myös mukavan fwb-tamman, jolla olisi Pyrhus II suvussaan jonkin muun kuin Agosto's Gaviota Perezoson kautta; ehkä voisinkin ottaa projektiksi maanitella tämä sulostus leasingiin meille? 

Jos sitä tekisi välillä jotain muutakin kuin aivotonta kisaamista ja kasvavan hevoslistan tuijottelua, uhraisi jotain ajatustakin tälle toiminnalle ja nauttisi näistä kylmenevistä syysilloista koko katraan voimin.

Varsojen rääkkääminen ympäri koulukenttiä

Vielä lisää kisapohdintaa.

Jo edellisessä tekstissä tulin maininneeksi Debilish Dressagemastersin GP-kisat, joten otetaan se jälleen esimerkiksi. Satuin nimittäin huomaamaan, että 1. luokan voittanut Little Sparrow oli kisapäivänä 1-vuotias. Grand Prix -luokassa. Voittaja. kaivoin esiin 23 luokkaan osallistuneen hevosen iät, ja keskiarvo oli itseasiassa ehkä hieman korkeampi kuin kauhuskenaarioissani ehdin jo odottaa: 5,63 vuotta. Grand Prix -luokissa. Ja siellä sentään oli muutama niitä kymmenen hyvällekin puolelle päässeitä, ja niiden vastapainona aivan säälittävän paljon 3-5 -vuotiaita. Grand Prix -luokissa. Sijoituksilla. Tämän olisin halunnut nähdä.

Myönnetään, etenevät hevoset omissakin kisaryhmissäni joskus liian nopeasti ja päätyvät vaativille tasoille aivan liian nuorina, mutta olen tässä suhteessa ottamassa ja ottanutkin jo hieman itseäni niskasta kiinni. Sillä eihän siinä ole mitään järkeä, että hevoselle kisataan joskus 4-vuotiaana ne 40 "pakollista" sijoitusta täyteen ja sitten kehäraakki eläkkeelle vaan. Ei mitään tolkkua. 

Omat hevoseni kyseisissä kisoissa olivat 5-, 6- ja 14-vuotiaita. Ensin siis paasataan muiden hevosten nuoruudesta ja sitten vasta paljastetaan, että raakileita ne omatkin melkein olivat. Eihän tässä ole mitään järkeä, kisauttaa noin nuoria jo loppuun. Ikääntymistavan vaihtaminen kesällä sotki käytännössä kaikki kisaussysteemini, ja yhden hevosen ensimmäiset luokat osuivat sen takia tamman 2-vuotispäiville. Melkein hävettää, kiduttaa varsaa koulukentällä. Sillä kun sain suuren ahaa-elämykseni - niitä hevosia voisi oikeasti kisauttaa järkevän ikäisinäkin! - ymmärsin myös, kuinka helppoa kisaaminen tulee jatkossa olemaan. Stressitöntä ja aikataulutettua. Täysin kiireetöntä. Ei sillä ole mitään väliä, meneekö se Putte ensimmäisen HeB-luokkansa viisi- vai kuusivuotiaana. Aikaisintaan lähempänä neljää ikävuotta voi käydä harjoitusmielellä vähän koittamassa Helppoa C:tä, mutta muuten varsojen kanssa odotellaan kiltisti se reilu puoli vuotta, että ne oikeasti ovat sellaisessa iässä, että kestävät kisakenttien parrasvalot. Tästä alkaa parannus (ja loputon nurina)! Tästä lähtien omat hevoseni eivät näe vaativia ratoja (eivätkä laatuarvosteluja, muiden ihailevia katseita, metrin kisakalentereja, kaikkea sitä millä ei ole mitään merkitystä) ennen kymmentä muistuttavaa ikää, eivätkä 7-vuotiaat ole valmiita makkaraksi. Uskon ja toivon, että tähän kaikkeen tulee vähän tolkkua kun oikeasti käyttää sitä järkeään.

Massakisoista ja koulupuoliverisistä

Yhä useammin kisakalenterissa törmää tämän vuoden aikana syntyneeseen ilmiöön, massakisojen massakisoihin: 6-10 peräkkäiseen kisaan, joissa jokaisessa 6-12 Grand Prix -luokkaa, joihin voi osallistua vaikka kaikkiin samalla hevosella. 

Tiivistettynä: parhaimmillaan yhdellä ainoalla ilmoittautumisella voi ilmoittautua 120 GP-luokkaan peräkkäisille päiville. Aika huima suoritus hevosilta! 

Bébinn-tammani keräsi 23.8.-2.9. järjestetyissä Devilish Dressagemastersin kisoissa yhteensä 14 sijoitusta. Siis 35% KRJ:n laatuarvostelun täysiin kisapisteisiin vaadittavista sijoituksista. Hullua, eikö? Puhumattakaan siitä, että Baya Dressagen massakehänkiertämisissä oli juuri tullut myös yhdeksän sijoitusta.  

Kahdella pienellä osallistumisella yli puolet tarvittavista sijoituksista.

Vaikka GP-massakisat ovat vastenmielisellä tavalla liian helppoja ja hevosten kisamäärät huimiin potensseihin nostavia kisahirmujen unelmia, taidan sanoa tähän väliin, että tämähän on aivan mahtavaa. Jos kisaaminen ja sijoitusten kartuttaminen on todella näin helppoa, mitä arvoa kisaamisella ylipäätään edes on? Nimenomaan, ei mitään! Jos näiden massakisojen yleistyminen ei laskea kisojen arvoa niin sitten ei mikään. Erikseen alkaisivatkin erottua ne, jotka ihan todella aloittavat kisaamisen järkevästi Helposta C:stä ja etenevät vaativiin luokkiin vähitellen, ajan kanssa. Luotan myös KRJ:n pitäjän arvostelukykyyn siinä suhteessa, etteivät massakisat kuitenkaan nosta laatiksen sijoitusvaatimuksia - siinäkin tapauksessa etu kun olisi nimenomaan GP-hevosilla, tätä yhtä luokkaa koko ilmiö tuntuu enimmäkseen koskevan. Grand Prixin kisaajat saattaisivat toki nurista siitä, että kaikilla on aivan yhtälailla mahdollisuudet järjestää samanlaisia kisoja muillekin luokille, mutta myönnetään nyt pois, että GP-luokat jylläävät, kun puhutaan massakisoista. "Hienoista" koulupuoliveritalleistahan kun ei voi löytyä muita kun vaativimman koulutason kehäraakkeja, joten niitä ajatellen järjestetään myös paljon koulukisoja. 

Takaisin asiaan kuitenkin. Parasta koko ilmiössä on nimenomaan se, että jos ja kun kisaamisen arvo esim. laatuarvosteluvertailussakin laskee (se 40 sijoitusta on niin helppo saavuttaa, että lähes kaikillahan se on!), korostuvat nimenomaan muut osa-alueet, ja etenkin suku- ja jälkeläisosuudet. Hurraa! Itse kun perustan koko kouluoldenburgien jalostuksenkin vain ja ainoastaan siihen, millaisesta sukutaulusta haaveilen jollekin tulevaisuuden varsapallerolle, ja sitä on lähdettävä vain sitten tavoittelemaan. Ne sukutaulut on itse rakennettava, jos sinne haluaa hienoja nimiä joukkoon, ne hienot nimetkin on aivan itse tehtävä. Minulle se on palkitsevaa työtä, nähdä lopulta se sukutaulu, jota on joskus mielessään piirrellyt. Mutta laatuarvostelussahan pisteitä saa vain vanhempien sijoituksista ja palkinnoista, mikä sinänsä on aivan loogista, itse en vanhempienpisteiden laskijana halua edes kuvitella työtaakkaa koko suvun tai edes isovanhempien läpikahlaamisesta. Ainoa, mikä nykyisessä pisteytyksessä oikeasti harmittaa on I-palkinnon naurettavan matala pisteraja. Jos pari normaalisti kisattua, suvutonta ja keskiverrot kuvat omaavaa hevostanikin ovat päässeet tuosta rajasta parin pisteen päähän, on se aivan liian lepsu."Hienon" kouluhevosen kriteerit ovat siis matalat, ja koulupuoliveriset muutenkin sikapalkittua ja -kisattua massaa. Ei sieltä erotu edes painotuslajin laatuarvostelun I-palkinnolla. Olen yrittänyt pohtia, mikä nykyään edes tekee kouluhevosesta hienon, siis ihan tosissaan erityisen. Kisaaminen on se viimeinen asia millä on oikeastaan edes väliä - kehäähän niillä kaikilla on kierretty. KRJ:n palkinto ei ole oikein mitään, tilaisuuksiinkaan eivät mahdu kaikki halukkaat vaikka niitä järjestetään paljon - siitä kertoo ehkä se, että tarjotessa hevosia jalostukseen "KRJ-laatisvalmis" eli tarvittavat sijoitukset/rankingpisteet kisannut hevonen on lähes yhtä arvokas kuin KRJ-palkittu. Se vähän laittaa miettimään.

Tämän sekasalaatin pointti oli pitkästä selittelystä huolimatta selkeä: on hienoa, että kisojen arvo laskee koulupuolella. Mutta mitä keksitään tilalle? Onhan oltava taas jotain, millä erotella jyvät akanoista. Toivon, että edes joku ajattelisi tässä kohta hyviä ja napakoita tekstejä, sillä vaikka kisata osaa marakattikin, teksteissä on jo hieman päänvaivaa. Paradoksi ehkä onkin se, että harva oikeasti niitä tekstejä hevosten sivuilta lukee, korkeintaan laatuarvostelutuomarit. Teksiten vain kuuluu olla joka hevosella, niiden kuuluu olla hyvät. Ja hyviä tekstejä ehkä kenties jaksaa joskus lukeakin läpi, jos sille päälle sattuu. Ainoa tärkeä ominaisuus, josta oikeasti on jotain hyötyäkin ja jota hevosten sivuilta jaksaa myös tutkia, on suku. Suku, jalostus, siinä ovat ehkä ne kaksi asiaa joista haluaisin jankata loputtomasti. Samalla voin vain todeta, että oma jalostussuunnitelmani, ruutupaperille koottu polveileva häkkyrä, on päivittämisen tarpeessa. Pitää kaavailla se viisipolvinen tamma jostain syntymään parin vuoden päähän. Voisin joku kerta melkein laittaa tästä paperista kuvaakin, se on sen verran naurettavan näköinen kaikkine korjauksineen ja lisäyksineen, täydellisen epäselvine suunnitelmineen. Mutta hyvä se on olla olemassa; jokin linjaus siitä, millaisia hevosia loppupeleissä haluan kasvattaa ja viedä kisakentille.

Syksy ja arki alkaa jälleen

Tänään tuotiin viimeisetkin hevoset pois laitumilta. Cady ja Mandy näyttivät melko hapanta naamaa joutuessaan jälleen ratsastetuksi pois tutuilta niityiltä, mutta rouvien kesämahasta päätellen ne eivät kyllä todellakaan tarvinneet enää yhtään enempää laatuaikaa loputtomien ruohotupsujen seurassa. Sinänsä todella sääli, laitumella vierailu iltaisin on ollut mukavaa terapiaa vastapainoksi elokuun hullulle kisatahdille - kisahevoset kun tuotiin pois jo kuukausi sitten ja kaikki viikot ovat menneet treenien ja kisojen välillä tasapainoillessa. Nyt on kuitenkin edessä paluu arkeen ja valmennusryhmien pyörittämiseen, viimeiset tallityöläisetkin ovat raahanneet laiskat takamuksensa takaisin tänne Wardenburgiin.

Nyt viikonloppuna onkin edessä syyskauden avaijaisiltamat - vanhat videot siis vintillä pyörimään, sohvat täyteen tallin väkeä, iso kasa ruokaa ja täysi-ikäisille kenties hieman virvokkeitakin. Muutama uusi hoitaja on astunut myös remmiin, ja tallimestarillamme Linnealla onkin taas täysi työ heidän paapomisessaan. Syksyhän nyt tulee muutenkin olemaan kaikille varsin työläs; treenaamista, varsoja, kisaviikkoja, treenaamista, kilpailemista, treenaamista ja väsymyksen voivottelua. 

Mutta sitähän se on, työtä. Ei muuta kuin kahvinkeitin jälleen porisemaan (ah, onneksi tajusin tuoda viimeisimmältä Suomen-reissulta mukaan kunnon lastin oikeaa kahvia, saksalaista nyt ei juo kukaan...)  ja takaisin ahertamaan, erään nimeltämainitsemattoman Dracon karsinaan on pakko laitella uusia turvasysteemejä, ettei se yrittäisi jatkuvasti rynniä ulos heti ovea raottaessa.

Hevoskannan muutoksia

Tallin hevosten joukossa käy taas kuhina - uusia varsoja on muuttanut asumaan isoon talliin muiden toljoteltavaksi, ja muutama uusi tuontikin on ilmestynyt sekaan. Yksi hevonen on myös hävinnyt tutulta karsinapaikaltaan, kun Rhea lähti maukan omistukseen. Tamma on Stonegardenin ihka ensimmäisiä kasvatteja, hieno GP-tason ratsu, joka ehtikin kerätä 17 sijoitusta meillä ollessaan sekä kesän aikana synnyttää myös ensimmäisen varsansa Rosen, joka jääkin kotiin asumaan. Välillä täytyy luovuttaa omia kultapalleroitaan kuitenkin muidenkin omistukseen kun talliin tarvitaan tilaa, joten onnea ja menestystä vain uuteenkin kotiin (eiköhän tammaan vielä kisoissa tulla törmäämään).

Mutta niin, varsojen kanssa on kyllä taas kädet enemmän kuin työtä täynnä. 

Rosen lisäksi talliväen hermoja raastaa neljä muutakin pienokaista - Lucy, Dani, Lotta ja Sarri ovat kesän aikana ehtineet laitumella kasvaa varsinaiseksi kauhukoplaksi keskenään, saa nähdä, mitä syksykin nyt sitten tuo tullessaan näiden kakaroiden kanssa. Lisääkin pikkuisia puskee koko ajan, mutta luojan kiitos uudet pienokaiset eivät ole jäämässä päänvaivaksi kuin vieroitukseen asti, kaikille tuntuu olevan jo uusi omistaja tiedossa. Huokaus.

Mutta Stonegarden's Lovelornista eli Lotasta voisi kai kertoa enemmänkin, sillä pienen tamman 3-polvinen suku on juuri sitä, mitä vuosi sitten lähdin tavoittelemaan tuodessani talliin kolmannesta polvesta löytyvät kantatammat Mandyn ja Cadyn. Nyt jo laatispalkitut vanhat rouvat toin oikeastaan juuri tätä nimenomaista varsaa ajatellen - molemmille tuontispermaorit (eli keksityt, mitäänsanomattomat parin lauseen pojat) sulhasiksi, ja näille yksipolvisille varsoille melko tuntemattoman suvun omaavat orit sulhoiksi, vähän koulukisoja, ja myyntiin. Näin syntyivät Trevelyan ja Lovelace, jotka oli jo ennen syntymäänsä paritettu toisilleen. Molemmat aloittelevat parhaillaan kisauraa, Laceykin pääsee kunnolla starttaamaan nyt kun Lotta on jo vieroitettu. Vaikka pikkuisen suku nyt onkin ehkä hieman tuntemattomampia nimiä täynnä (no, onhan siellä Kerpankin hienoja kantahevosia mukana!), on se juuri sitä, mihin tässä jalostuksessa pitäisi pyrkiäkin - erilainen. Mutta se siitä selkään taputtelusta, näillä näkymin Lotta on joka tapauksessa ihan luupää jopa varsaksi, ja kauhistelen nyt jo ajatusta ratsukoulutuksesta. Toivotaan, että tyttö nyt edes jossain vaiheessa alkaisi vähän sukuunsa tulla ja aloittaisi käyttäytymisen...

Vuosi taivalta takana

Tänä kesänä Stonegarden saavutti vuoden iän. Eihän se paljoa ole, mutta hevossivua selaillessani mietin, etten perustamisvaiheessa uskonut tallin olevan vuoden päästä näinkin pitkällä.

Pitkällä missä mielessä?

Ainakin siinä, että tallissa asuu lähes 30 oldenburgia, ja se on omassa mittakaavassani ainakin paljon, kuten myös virtuaalimaailmassa - toki suuri määrä juontaa myös siihen, että suurin osa kasvateistamme on jäänyt omaan talliin asumaan, mutta silti. Vaikka määrällä ei sinänsä laatua mitatakaan, on silti fakta, että uusien linjojen synnyttmiseen tarvitaan kohtalaista hevoskatrastakin. Täytyyhän sille nelipolviselle Allulle joskus morsian saada aikaiseksi...

Omien kasvattien kanssa on päästy jo kolmipolvisiin varsoihin "asti" - tosin olen tähän mennessä hyödyntänyt ehkä liikaakin vierasta verta, suvut ovat monessa tapauksessa yleisiä, ja kuten olettaa voi, sopivia kummpaneita varsojen tekoon on hankalaa löytää. Toin itse vuosi sitten vain kaksi oria ja neljä tammaa, joten moni sukujen kantahevosista on jonkun muun omistuksessa. Siksipä nyt on jälleen aika aloittaa ikään kuin alusta - uudet tuonnit talliin, vanhat joksikin aikaa selibaattiin, tuoreet sukulinjat taas aluilleen. Olen pitkään harkinnut ikääntymisen muuttamista 3kk=1a -tahdista VARL:an, ja se muutos saattaakin pian olla ajankohtainen. Alun perin kun homman piti olla hidastempoista ja rauhallista oldisten muhimista, mutta hitaalla ikääntymisellä toimintaa joutuu suunnittelemaan aina noin viiden vuoden tähtäimellä, mikä alkaa hiljalleen vain tuntua liian hitaalta.

Mutta niin, uuden ikävuoden kunniaksi myös tallin sivut kokevat dramaattisia muutoksia. Uusi (ja parempi?) ulkoasu, uutta tekstiä, askel kohti jotain parempaa. Vaikka eihän kukaan oikeasti tekstejä jaksa lukea, ulkoasutkin ovat vain silmänlumetta, mutta itselleni, tallin omistajalle, homma muistuttaa nyt taas hieman enemmän sitä, mitä palvelemaan se on tehtykin. Tästä mennään vain eteenpäin samaa tahtia ja katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan - täytyy vain uskoa, että työnteko ja asiaansa uskominen kannattaa ja joku päivä koko maailma herää kouluoldenburgien ihanuuteen. Tai mitä vaikkei heräisikään, kyllä kotona on aina tilaa vaikka kaikille omille kasvateille, hyvinhän sitä ollaan tähänkin asti pärjätty.

Kakkukahvia ja pullaa pöytään siis, käykää toki siinä vaniljaviinereitä mutustellessanne hieman kiertelemässä uudistuneilla sivuillakin!

Stonegardenin päiväkirja siirtyi blogiin

Vanha uutis-sivu on nyt kuopattu, ja jatkossa Stonegardenin kuulumisia seurataan blogimuotoisen päiväkirjan avulla.

Viimeinen viikko on mennyt tallin sivujen täysremonttia tehtäessä - uusi ulkoasu, vaihto HTML:stä XHTML:ään, uusi sivurakenne sekä uusia tekstejä, hevosten sivut muuttavat lopettavasta GeoCitiesistä Websiin - vaikka talli muuten muuttaakin pian maukan domainille, pidän kaikkien hevosten sivut silti varmuuden vuoksi ilmaispalvelimella, koska haluan niiden säilyvät vielä ensi vuosituhannellekin. Tai ainakin lähes sinne asti.

Tallipäiväkirjan tarkoituksena ei kuitenkaan ole kertoa vain virtuaalitallini pidosta, vaan suurin osa teksteistä tulee todella olemaan tarinointia tallin arjesta ja elämän sujumisesta. Väliin saattaa mahtua toki yleisesti virtuaalimaailmaakin koskevia turinointeja, mutta pääasiallisesti tämä on nimenomaan tallipäiväkirja, joka yrittää pysytellä kaukana egoistisen virtuaalibloggailun nurisevasta maailmasta.