Mikä siinä sukujen pituudessa on oikeasti niin kuolemanvakavaa?
Jos ihan todella kasvattaa lyhytsukuisiakin linjojaan pitkällä tähtäimellä, luulisi, ettei siellä kolmannessa ja neljännessä ja ties monennessako polvessa enää kukaan todellisuudessa huomaa, jos yhdellä esi-isällä onkin ollut yksi puolikas polvi sukutaulussaan.
Iik! Nyt sen nelipolvisen sukutaulu ei menekään nätisti yksiin vaan pitää ihan erikseen hurjalla vaivalla vielä linkittää ne kaksi täysin ylimääräistä ja turhaa sukulaista sukutaulun alle laatislisäpisteiden kalastelemiseksi. Vai pitäisikö vain olla linkittämättä, ettei kukaan huomaa, millainen sekasikiösuku on kyseessä?
Itse en juuri jaksa välittää siitä, että omistan kaksi 1½-polvisen suvun omaavaa oria, tai että joillakin hevosilla on kahden kokonaisen sukupolven lisäksi joku puolikaskin siellä roikkumassa. Veri ohimoissa vaan alkaa sykkimään lukiessa tarjotaan/etsitään jalostukseen -topiikkeja; "pitää olla suvultaan tasainen" ja liibalaaba, olenko jääräpäinen vai tyhmä, kun en ymmärrä, mitä väliä sillä on? Juu, onhan se tasainen sukutaulu uskomattoman hieno esteettinen kokemus ja kaksipolvinen paljon lyhyempi ilmaisu kuin kaksi- ja puolipolvinen, mutta... Järki käteen. En minä hyvää jalostushevosta sen suvun epätasaisuuden vuoksi hylkää. Se on kauneusvirhe, pieni sellainen, enkä jaksa välittää, jos joku siitä välittäisikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti