Syksy ja arki alkaa jälleen

Tänään tuotiin viimeisetkin hevoset pois laitumilta. Cady ja Mandy näyttivät melko hapanta naamaa joutuessaan jälleen ratsastetuksi pois tutuilta niityiltä, mutta rouvien kesämahasta päätellen ne eivät kyllä todellakaan tarvinneet enää yhtään enempää laatuaikaa loputtomien ruohotupsujen seurassa. Sinänsä todella sääli, laitumella vierailu iltaisin on ollut mukavaa terapiaa vastapainoksi elokuun hullulle kisatahdille - kisahevoset kun tuotiin pois jo kuukausi sitten ja kaikki viikot ovat menneet treenien ja kisojen välillä tasapainoillessa. Nyt on kuitenkin edessä paluu arkeen ja valmennusryhmien pyörittämiseen, viimeiset tallityöläisetkin ovat raahanneet laiskat takamuksensa takaisin tänne Wardenburgiin.

Nyt viikonloppuna onkin edessä syyskauden avaijaisiltamat - vanhat videot siis vintillä pyörimään, sohvat täyteen tallin väkeä, iso kasa ruokaa ja täysi-ikäisille kenties hieman virvokkeitakin. Muutama uusi hoitaja on astunut myös remmiin, ja tallimestarillamme Linnealla onkin taas täysi työ heidän paapomisessaan. Syksyhän nyt tulee muutenkin olemaan kaikille varsin työläs; treenaamista, varsoja, kisaviikkoja, treenaamista, kilpailemista, treenaamista ja väsymyksen voivottelua. 

Mutta sitähän se on, työtä. Ei muuta kuin kahvinkeitin jälleen porisemaan (ah, onneksi tajusin tuoda viimeisimmältä Suomen-reissulta mukaan kunnon lastin oikeaa kahvia, saksalaista nyt ei juo kukaan...)  ja takaisin ahertamaan, erään nimeltämainitsemattoman Dracon karsinaan on pakko laitella uusia turvasysteemejä, ettei se yrittäisi jatkuvasti rynniä ulos heti ovea raottaessa.

Hevoskannan muutoksia

Tallin hevosten joukossa käy taas kuhina - uusia varsoja on muuttanut asumaan isoon talliin muiden toljoteltavaksi, ja muutama uusi tuontikin on ilmestynyt sekaan. Yksi hevonen on myös hävinnyt tutulta karsinapaikaltaan, kun Rhea lähti maukan omistukseen. Tamma on Stonegardenin ihka ensimmäisiä kasvatteja, hieno GP-tason ratsu, joka ehtikin kerätä 17 sijoitusta meillä ollessaan sekä kesän aikana synnyttää myös ensimmäisen varsansa Rosen, joka jääkin kotiin asumaan. Välillä täytyy luovuttaa omia kultapalleroitaan kuitenkin muidenkin omistukseen kun talliin tarvitaan tilaa, joten onnea ja menestystä vain uuteenkin kotiin (eiköhän tammaan vielä kisoissa tulla törmäämään).

Mutta niin, varsojen kanssa on kyllä taas kädet enemmän kuin työtä täynnä. 

Rosen lisäksi talliväen hermoja raastaa neljä muutakin pienokaista - Lucy, Dani, Lotta ja Sarri ovat kesän aikana ehtineet laitumella kasvaa varsinaiseksi kauhukoplaksi keskenään, saa nähdä, mitä syksykin nyt sitten tuo tullessaan näiden kakaroiden kanssa. Lisääkin pikkuisia puskee koko ajan, mutta luojan kiitos uudet pienokaiset eivät ole jäämässä päänvaivaksi kuin vieroitukseen asti, kaikille tuntuu olevan jo uusi omistaja tiedossa. Huokaus.

Mutta Stonegarden's Lovelornista eli Lotasta voisi kai kertoa enemmänkin, sillä pienen tamman 3-polvinen suku on juuri sitä, mitä vuosi sitten lähdin tavoittelemaan tuodessani talliin kolmannesta polvesta löytyvät kantatammat Mandyn ja Cadyn. Nyt jo laatispalkitut vanhat rouvat toin oikeastaan juuri tätä nimenomaista varsaa ajatellen - molemmille tuontispermaorit (eli keksityt, mitäänsanomattomat parin lauseen pojat) sulhasiksi, ja näille yksipolvisille varsoille melko tuntemattoman suvun omaavat orit sulhoiksi, vähän koulukisoja, ja myyntiin. Näin syntyivät Trevelyan ja Lovelace, jotka oli jo ennen syntymäänsä paritettu toisilleen. Molemmat aloittelevat parhaillaan kisauraa, Laceykin pääsee kunnolla starttaamaan nyt kun Lotta on jo vieroitettu. Vaikka pikkuisen suku nyt onkin ehkä hieman tuntemattomampia nimiä täynnä (no, onhan siellä Kerpankin hienoja kantahevosia mukana!), on se juuri sitä, mihin tässä jalostuksessa pitäisi pyrkiäkin - erilainen. Mutta se siitä selkään taputtelusta, näillä näkymin Lotta on joka tapauksessa ihan luupää jopa varsaksi, ja kauhistelen nyt jo ajatusta ratsukoulutuksesta. Toivotaan, että tyttö nyt edes jossain vaiheessa alkaisi vähän sukuunsa tulla ja aloittaisi käyttäytymisen...

Vuosi taivalta takana

Tänä kesänä Stonegarden saavutti vuoden iän. Eihän se paljoa ole, mutta hevossivua selaillessani mietin, etten perustamisvaiheessa uskonut tallin olevan vuoden päästä näinkin pitkällä.

Pitkällä missä mielessä?

Ainakin siinä, että tallissa asuu lähes 30 oldenburgia, ja se on omassa mittakaavassani ainakin paljon, kuten myös virtuaalimaailmassa - toki suuri määrä juontaa myös siihen, että suurin osa kasvateistamme on jäänyt omaan talliin asumaan, mutta silti. Vaikka määrällä ei sinänsä laatua mitatakaan, on silti fakta, että uusien linjojen synnyttmiseen tarvitaan kohtalaista hevoskatrastakin. Täytyyhän sille nelipolviselle Allulle joskus morsian saada aikaiseksi...

Omien kasvattien kanssa on päästy jo kolmipolvisiin varsoihin "asti" - tosin olen tähän mennessä hyödyntänyt ehkä liikaakin vierasta verta, suvut ovat monessa tapauksessa yleisiä, ja kuten olettaa voi, sopivia kummpaneita varsojen tekoon on hankalaa löytää. Toin itse vuosi sitten vain kaksi oria ja neljä tammaa, joten moni sukujen kantahevosista on jonkun muun omistuksessa. Siksipä nyt on jälleen aika aloittaa ikään kuin alusta - uudet tuonnit talliin, vanhat joksikin aikaa selibaattiin, tuoreet sukulinjat taas aluilleen. Olen pitkään harkinnut ikääntymisen muuttamista 3kk=1a -tahdista VARL:an, ja se muutos saattaakin pian olla ajankohtainen. Alun perin kun homman piti olla hidastempoista ja rauhallista oldisten muhimista, mutta hitaalla ikääntymisellä toimintaa joutuu suunnittelemaan aina noin viiden vuoden tähtäimellä, mikä alkaa hiljalleen vain tuntua liian hitaalta.

Mutta niin, uuden ikävuoden kunniaksi myös tallin sivut kokevat dramaattisia muutoksia. Uusi (ja parempi?) ulkoasu, uutta tekstiä, askel kohti jotain parempaa. Vaikka eihän kukaan oikeasti tekstejä jaksa lukea, ulkoasutkin ovat vain silmänlumetta, mutta itselleni, tallin omistajalle, homma muistuttaa nyt taas hieman enemmän sitä, mitä palvelemaan se on tehtykin. Tästä mennään vain eteenpäin samaa tahtia ja katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan - täytyy vain uskoa, että työnteko ja asiaansa uskominen kannattaa ja joku päivä koko maailma herää kouluoldenburgien ihanuuteen. Tai mitä vaikkei heräisikään, kyllä kotona on aina tilaa vaikka kaikille omille kasvateille, hyvinhän sitä ollaan tähänkin asti pärjätty.

Kakkukahvia ja pullaa pöytään siis, käykää toki siinä vaniljaviinereitä mutustellessanne hieman kiertelemässä uudistuneilla sivuillakin!