Yhä useammin kisakalenterissa törmää tämän vuoden aikana syntyneeseen ilmiöön, massakisojen massakisoihin: 6-10 peräkkäiseen kisaan, joissa jokaisessa 6-12 Grand Prix -luokkaa, joihin voi osallistua vaikka kaikkiin samalla hevosella.
Tiivistettynä: parhaimmillaan yhdellä ainoalla ilmoittautumisella voi ilmoittautua 120 GP-luokkaan peräkkäisille päiville. Aika huima suoritus hevosilta!
Bébinn-tammani keräsi 23.8.-2.9. järjestetyissä Devilish Dressagemastersin kisoissa yhteensä 14 sijoitusta. Siis 35% KRJ:n laatuarvostelun täysiin kisapisteisiin vaadittavista sijoituksista. Hullua, eikö? Puhumattakaan siitä, että Baya Dressagen massakehänkiertämisissä oli juuri tullut myös yhdeksän sijoitusta.
Kahdella pienellä osallistumisella yli puolet tarvittavista sijoituksista.
Vaikka GP-massakisat ovat vastenmielisellä tavalla liian helppoja ja hevosten kisamäärät huimiin potensseihin nostavia kisahirmujen unelmia, taidan sanoa tähän väliin, että tämähän on aivan mahtavaa. Jos kisaaminen ja sijoitusten kartuttaminen on todella näin helppoa, mitä arvoa kisaamisella ylipäätään edes on? Nimenomaan, ei mitään! Jos näiden massakisojen yleistyminen ei laskea kisojen arvoa niin sitten ei mikään. Erikseen alkaisivatkin erottua ne, jotka ihan todella aloittavat kisaamisen järkevästi Helposta C:stä ja etenevät vaativiin luokkiin vähitellen, ajan kanssa. Luotan myös KRJ:n pitäjän arvostelukykyyn siinä suhteessa, etteivät massakisat kuitenkaan nosta laatiksen sijoitusvaatimuksia - siinäkin tapauksessa etu kun olisi nimenomaan GP-hevosilla, tätä yhtä luokkaa koko ilmiö tuntuu enimmäkseen koskevan. Grand Prixin kisaajat saattaisivat toki nurista siitä, että kaikilla on aivan yhtälailla mahdollisuudet järjestää samanlaisia kisoja muillekin luokille, mutta myönnetään nyt pois, että GP-luokat jylläävät, kun puhutaan massakisoista. "Hienoista" koulupuoliveritalleistahan kun ei voi löytyä muita kun vaativimman koulutason kehäraakkeja, joten niitä ajatellen järjestetään myös paljon koulukisoja.
Takaisin asiaan kuitenkin. Parasta koko ilmiössä on nimenomaan se, että jos ja kun kisaamisen arvo esim. laatuarvosteluvertailussakin laskee (se 40 sijoitusta on niin helppo saavuttaa, että lähes kaikillahan se on!), korostuvat nimenomaan muut osa-alueet, ja etenkin suku- ja jälkeläisosuudet. Hurraa! Itse kun perustan koko kouluoldenburgien jalostuksenkin vain ja ainoastaan siihen, millaisesta sukutaulusta haaveilen jollekin tulevaisuuden varsapallerolle, ja sitä on lähdettävä vain sitten tavoittelemaan. Ne sukutaulut on itse rakennettava, jos sinne haluaa hienoja nimiä joukkoon, ne hienot nimetkin on aivan itse tehtävä. Minulle se on palkitsevaa työtä, nähdä lopulta se sukutaulu, jota on joskus mielessään piirrellyt. Mutta laatuarvostelussahan pisteitä saa vain vanhempien sijoituksista ja palkinnoista, mikä sinänsä on aivan loogista, itse en vanhempienpisteiden laskijana halua edes kuvitella työtaakkaa koko suvun tai edes isovanhempien läpikahlaamisesta. Ainoa, mikä nykyisessä pisteytyksessä oikeasti harmittaa on I-palkinnon naurettavan matala pisteraja. Jos pari normaalisti kisattua, suvutonta ja keskiverrot kuvat omaavaa hevostanikin ovat päässeet tuosta rajasta parin pisteen päähän, on se aivan liian lepsu."Hienon" kouluhevosen kriteerit ovat siis matalat, ja koulupuoliveriset muutenkin sikapalkittua ja -kisattua massaa. Ei sieltä erotu edes painotuslajin laatuarvostelun I-palkinnolla. Olen yrittänyt pohtia, mikä nykyään edes tekee kouluhevosesta hienon, siis ihan tosissaan erityisen. Kisaaminen on se viimeinen asia millä on oikeastaan edes väliä - kehäähän niillä kaikilla on kierretty. KRJ:n palkinto ei ole oikein mitään, tilaisuuksiinkaan eivät mahdu kaikki halukkaat vaikka niitä järjestetään paljon - siitä kertoo ehkä se, että tarjotessa hevosia jalostukseen "KRJ-laatisvalmis" eli tarvittavat sijoitukset/rankingpisteet kisannut hevonen on lähes yhtä arvokas kuin KRJ-palkittu. Se vähän laittaa miettimään.
Tämän sekasalaatin pointti oli pitkästä selittelystä huolimatta selkeä: on hienoa, että kisojen arvo laskee koulupuolella. Mutta mitä keksitään tilalle? Onhan oltava taas jotain, millä erotella jyvät akanoista. Toivon, että edes joku ajattelisi tässä kohta hyviä ja napakoita tekstejä, sillä vaikka kisata osaa marakattikin, teksteissä on jo hieman päänvaivaa. Paradoksi ehkä onkin se, että harva oikeasti niitä tekstejä hevosten sivuilta lukee, korkeintaan laatuarvostelutuomarit. Teksiten vain kuuluu olla joka hevosella, niiden kuuluu olla hyvät. Ja hyviä tekstejä ehkä kenties jaksaa joskus lukeakin läpi, jos sille päälle sattuu. Ainoa tärkeä ominaisuus, josta oikeasti on jotain hyötyäkin ja jota hevosten sivuilta jaksaa myös tutkia, on suku. Suku, jalostus, siinä ovat ehkä ne kaksi asiaa joista haluaisin jankata loputtomasti. Samalla voin vain todeta, että oma jalostussuunnitelmani, ruutupaperille koottu polveileva häkkyrä, on päivittämisen tarpeessa. Pitää kaavailla se viisipolvinen tamma jostain syntymään parin vuoden päähän. Voisin joku kerta melkein laittaa tästä paperista kuvaakin, se on sen verran naurettavan näköinen kaikkine korjauksineen ja lisäyksineen, täydellisen epäselvine suunnitelmineen. Mutta hyvä se on olla olemassa; jokin linjaus siitä, millaisia hevosia loppupeleissä haluan kasvattaa ja viedä kisakentille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti